Etelä-Pohjanmaan peltolakeuksien keskellä kohoava Seinäjoki hurmaa monipuolisuudellaan niin paikalliset kuin vierailijatkin. 65 000 asukkaan kotikaupunki suorastaan tihkuu tekemisen meininkiä. Avaruuden pääkaupunki on paljon muutakin kuin Alvar Aallon arkkitehtuuria – vaikka siinäkin toki riittää nähtävää! Seinäjoen sydämeen rakentuvan Patruunankorttelin kodeista on lyhyt matka niin palveluiden kuin kokemustenkin pariin. Voisiko Seinäjoki olla uusi kotikaupunkisi?

Palvelut kävelymatkan päässä

Seinäjoki on jatkuvasti kasvava kaupunkikeskus, jonka sydämen muodostavat aktiiviset asukkaat, yhteisöt ja yritykset. Seinäjoki tunnetaan pohjalaisesta yrittäjyydestä, palveluita siis takuulla löytyy moneen lähtöön. Kaupungin vireä kahvila- ja ravintolakulttuuri sekä eläväinen Keskustori houkuttelevat myös paikalliset viihtymään keskustan kaduille. Kaikki palvelut avautuvat heti kotioveltasi, sillä Patruunankorttelista katsottuna kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä.

Keskustan monipuolisia palveluita täydentävät lisäksi myös kivenheiton päästä löytyvän Ideaparkin laaja liikevalikoima.

Kulttuuria koko vuodelle

Nautitko tapahtumien sykkeestä? Seinäjoella niitä piisaa, sillä onhan se tapahtumien suurkaupunki. Seinäjoen suvea rytmittävät valtakunnan suurimmat kesätapahtumat, joissa on ammennettavaa niin kulttuurin kuin urheilunkin ystäville – ja kaikille näiden väliltä! Kaupunginteatteri, Kalevan Navetta, Rytmikorjaamo sekä useat kesäteatterit pitävät puolestaan huolen siitä, että nähtävää, kuultavaa ja koettavaa riittää vuoden jokaiselle päivälle.

Aktiivisen liikkujan kotikaupunki

Oletko liikkuja, penkkiurheilija vai täysiverinen urheilufanaatikko? Seinäjoella ei tarvitse valita! Monipuoliset liikuntamahdollisuudet, loputtomat lenkkipolut sekä aktiiviset urheiluseurat ja -järjestöt tarjoavat lukemattomia liikuttavia harrastuksia. Seinäjoella on peräti seitsemän pääsarjatasoilla kilpailevaa joukkuetta, joiden suorituksia seuraamalla intohimoisinkin penkkiurheilija pysyy tyytyväisenä.

Luonnonrauhaa ja adrenaliinia nostattavia harrastusmahdollisuuksia kaipaaville on myös tarjolla monenlaista puuhaa. Esimerkiksi Joupiskan ja Kyrkösjärven alue virkistää retkeilijän ja kuntoilijan sielun ja mielen – tekemistä ja mahdollisuuksia on niin hiihtäjille, laskettelijoille, retkiluistelijoille, patikoijille, melojille kuin maastopyöräilijöillekin. Lista on lähes loputon, joten koettavaa varmasti löytyy.

Yhteydet kunnossa

Seinäjoen uudistuva ja tiivis kaupunkikeskusta sijaitsee valtakunnan pääradan varrella.  Patruunankorttelin naapurissa sijaitsevasta matkakeskuksesta pääset mihin päin Suomea tahansa junalla tai bussilla – mikäli maltat lähteä kotoasi!

Artikkelin kuva: Seinäjoen kaupunki