Seinäjoen Patruunankorttelin kadut ovat tarjonneet jo vuosisatoja ihmisille kohtaamispaikan, jossa tarinat elävät ja kaupoissa käy kuhina. Vaikka vuodet ovat kuluneet ja kaupunki ympärillä kasvanut, on elämä tässä korttelissa aina ollut täynnä puhetta ja kohtaamisia.

Nyt Patruunankorttelin tarinassa käännetään uusi, upea kappale, jossa iltaisin aukeavat kauppojen sijaan kotien ovet. Uudistuneessa korttelissa on tarjolla upeita asuntoja, joissa jokainen meistä voi rakentaa omanlaistaan tarinaa, omanlaistaan elämää, omanlaistaan kotia.

Ruukinpatruuna Falenderin jalanjäljillä

Patruunankorttelin nimi juontuu Östermyran ruukinpatruunasta Abraham Falenderista. Liikemiehenä mainetta niittäneen Falanderin Seinäjoelle vuonna 1798 perustama rautaruukki toimi nykyisen Törnävän kartanon alueella. Tiesitkö muuten, että ruukinpatruuna Falenderia on suureksi osaksi kiittäminen siitä, että rautatie halkoo Seinäjoen keskustaa tänäkin päivänä?

Östermyran ruukilta kuljettiin usein rautatieasemalle ja ruukinpatruuna olikin näkyvä hahmo asemanseudulla. Niin näkyvä, että eräs korttelin kaupoistakin nimettiin Patruunankaupaksi. Rautaruukki sai myöhemmin seurakseen myös ruutitehtaan ja Falander piti tarkasti huolen siitä, että rautatie kulkee paloturvallisuussyistä riittävän kaukana tehtaasta – eli lyhyen kävelymatkan päässä uudistuneesta Patruunankorttelista.

Myös Patruunankorttelin talojen nimissä on kaikuja korttelin historiasta. Seuraavaksi kortteliin rakentuvat Leinonkulma ja Leinontorni ovat saaneet nimensä kauppakorttelissa toimineesta Leinon ompelimosta, jonka perusti aikoinaan Susanna Sofia Aukustintytär Leino.

Uusi kotisi Seinäjoen sydämessä

Pala palalta rakentuvasta Patruunankorttelista löydät avaimet kevyempään ja viihtyisämpään arkeen. Seinäjoen parhaiden palojen äärellä sijaitsevat asunnot tarjoavat elämäsi näköisen kodin sekä keskustan kattavat palvelut sen mausteeksi.

Korttelia reunustavien kerrostalojen suojiin jää tilaa viihtyisälle sisäpihalle ja maan alla asukkaita palvelee lämmin parkkihalli. Patruunankortteli paiskaa kättä historiansa kanssa, sillä Kauppakadun puolelle on luvassa myös liiketiloja.

Kaupungin kiinnostavimman korttelin modernit asunnot sopivat aktiivista, yksilöllistä ja mutkatonta elämää arvostaville –  heille, jotka kaipaavat päiviinsä ripauksen luksusta ja keveyttä. Patruunankorttelissa jokainen voi rakentaa arjestaan itsensä näköisen, sillä kaikki on lähellä.

Heräsikö kiinnostus? Ota yhteyttä ja kysy lisää Annu Kangasluoma, p. 0400 860 557, annu.kangasluoma@fincaprakennus.fi